Tällainen on Seppo

Olen eläköitynyt, yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut vaari. Työurallani olen kokenut sekä työntekijän että työnantajan ilot ja surut. Asetuin ehdokkaaksi aluevaalien ainutkertaisuuden vuoksi. Näissä vaaleissa ratkaistaan miten meidän hoito ja hoiva tullaan järjestämään syntymästä saattohoitoon. Minulla ei ole rasitteena luottamustoimia, joten pystyn keskittymään täysipainoisesti mahdolliseen aluevaltuutetun toimeen. Hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on turvata kaikille tasapuolinen ja laadukas terveydenhoito. Tämä tarkoittaa sitä, että Kanta-Hämeessä niin Hämeenlinnan, Riihimäen ja Forssan seuduilla on yhdenvertaiset peruspalvelut ja tarkoituksenmukaiset poliklinikkapalvelut. Kokonaistaloudellisesti on järkevämpää joissakin terveyspalveluissa ajattaa erikoislääkäreitä keskussairaalasta Forssaan ja Riihimäelle kuin se, että kuskataan potilaita Kela-takseilla pitkin kymppi- ja kolmostietä. Ikääntyvien palvelut on taattava laadukkaina lähipalveluina. Meistä jokainen ansaitsee arvokkaan ja ihmisarvoisen vanhuuden. Kaiken toiminnan pitää perustua ihmisten tarpeisiin ja toimintaa tulee kehittää näiden pohjalta. Talous on tärkeä tekijä, mutta se ei voi ensisijaisesti määrittää mitä tehdään. 

Vaalilupaukset:

  1. Kuuntelen kaikessa päätöksenteossa asiantuntijoita.
  2. Päätösten pitää olla tasapuolisia kaikille kantahämäläisille
  3. Asiakasmaksut eivät saa nousta, tavoitteena asiakasmaksujen poisto terveyskeskuksista 

Vaalikonevastaukseni

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita