

Mitä ajan
Minulle tärkeitä teemoja on lapset, nuoret ja perheet, koska ilman lapsia ja nuoria meillä ei ole mitään. Minulla on vahva ja ajankohtainen näkemys yhteiskunnan eriarvoistavista tekijöistä, ja näitä haluan olla purkamassa. Minulle politiikka onkin rakenteellista sosiaalityötä jonka avulla voidaan tasata ihmisten yhtäläisiä mahdollisuuksia esimerkiksi terveyteen, ihmisarvoiseen elämään, koulutukseen. Lapset ja nuoret voivat tällä hetkellä entistä huonommin ja sillä on kohtalokkaat seuraukset. Aikuisten on muututtava, ei lasten.
Sosiaali- ja terveysalan vahvistaminen on seuraavalla yhteiskunnan tärkeimpiä tehtäviä, koska sote on kantokykynsä äärirajoilla. Väestö ikääntyy vauhdilla ja lapset sekä nuoret voivat entistä huonommin. Päihdepolitiikkaa on muutettava inhimillisempään ja vaikuttavampaan suuntaan ja samalla voidaan ohjata vapautuvia poliisin ja oikeuslaitosten resursseja järkevämmin. Näihin haasteisiin vastataksemme meillä on oltava toimiva ja vahva sosiaali- ja terveydenhuolto.
Itselleni politiikassa on tärkeää nostaa esiin kaikista heikoimmassa asemassa olevien ääntä, koska usein heidän äänensä jää kuulematta. Politiikkani tavoitteena on eriarvoisuuden kaventuminen yhteiskunnassa ja sosiaalisten ongelmien ratkominen, jonka seurauksena myös turvallisuus ja yhteiskuntarauha paranevat. Suomalaisessa yhteiskunnassa yksi iso sosiaalinen ongelma on väkivalta. Haluan olla vähentämässä väkivaltaa yksilötasolla, yhteisötasolla, mutta myös rakenteellisella tasolla. Suomi on EU:n toiseksi väkivaltaisin maa ja tähän on saatava muutos. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi väkivalta aiheuttaa yhteiskunnalle hurjasti kuluja niin sosiaali- ja terveydenhuollossa, kuin poliisissa ja oikeuslaitoksissa. Väkivalta voi kohdata missä elämänvaiheessa tahansa ja siitä saattaa seurata ylisukupolvinen kierre. Erityisen huolissani olen lasten ja nuorten tekemästä kouluväkivallasta ja sen laajenemisesta sekä raaistumisesta. Koronapandemia lisäsi väkivaltaa niin lasten kuin aikuistenkin lähisuhteissa. Viime aikoina yhä useampi nainen on myös saanut surmansa väkivallan seurauksena. Rakenteellista väkivaltaa on esimerkiksi tietyt Kelan autoritääriset päätökset, jotka eivät aina perustu ihmisen todelliseen toimintakykyyn. Rakenteellista väkivaltaa on vammaisten ihmisten systemaattinen syrjintä, saavutettamattomuus palveluissa ja esteellinen yhteiskunta. Rakenteellista väkivaltaa on väkivallan tunnistamattomuus ja siihen puuttumattomuus palveluissa.
Reilun työelämän eteen on tehtävä töitä ja kitkettävä väärinkäyttöä lainsäädännön avulla. Ukrainan sodan myötä ihmiskauppa ja sotaa paenneiden ihmisten käyttäminen halpatyövoimana tuo meidänkin yhteiskuntaan lisää työelämään liittyviä ongelmia, joilta emme voi sulkea silmiämme. Sosiaali- ja terveydenhuollossa henkilöstöstä on pulaa ja työssä olevien jaksaminen on äärirajoilla. Yhtenä ratkaisuna on ehdotettu ulkomaalaista työvoimaa, mutta ensimmäisiä epäkohtia filippiiniläisten hoitajien kohtelussakin on jo havaittu. Orjatyön aika on ohi! Työstä on saatava palkkaa jolla tulee toimeen ja joka vastaa työn vaativuutta. Yritysten tuloksen tulisi näkyä myös työntekijän palkassa. Minimipalkasta tulisi säätää lailla ja työmarkkinarikollisuudesta tulee rangaista. Nollasopimuksia tulisi solmia vain työntekijän toiveesta, koska tällä hetkellä ne asettavat työntekijöitä todella haastaviin tilanteisiin ja luovat epävarmuutta tuloista. Työntekijöiden hyvinvoinnista on huolehdittava paremmin ja työnantajia tulisi kannustaa kokeilemaan lyhyempää työaikaa, joka helpottaisi työn ja perheen yhdistämistä sekä vaikuttaisi työntekijän hyvinvointiin Hyvinvoiva, motivoitunut ja osaava henkilöstö on avain vaikuttaviin palveluihin, yritysten tulokseen ja samalla myös Suomen talouden kasvuun ja kansalaisten hyvinvoinnin lisääntymiseen.
Viimeisimmät kirjoitukset: