Mäkinen: Vettä janoisille
Forssan Lehdessä kerrottiin Forssan Veshuoltoliikelaitoksen niukkojen investointimäärärahojen tuovan paineita taksojen korotukselle (22.9). En päässyt lukemaan juttua kokonaan maksumuurin takia, mutta otsikko kertoo jo paljon.
Forssan vesijohtoverkon korjausvelka on kasvanut tasaisesti useiden vuosien ajan. Eniten taloutta rasittaa kuitenkin se, että Vesihuoltoliikelaitos tulouttaa kaupungille joka vuosi noin miljoona euroa, mikä on suoraan pois huolto- ja rakennusinvestoinneista. Veshihuoltoliikelaitoksesta on näin vuosien myötä muodostunut kaupungille raha-automaatti ja onkin tyykikylän kuntapolitiikkaa kuvaavaa, että ennemmin nostettaisiin taksoja, kuin tuloutettaisi vähemmän yhtäältä kuin se, että korjausvelan hoitaminen ei havahduta mutta rahojen puute uuden rakentamiseksi kylläkin.
Jonkin ideologian ohjaamana on toisinaan ilmaantunut ajatuksia myös siitä, että Vesihuoltoliikelaitos pitäisi yhtiöittää osakeyhtiöksi. Tällaisen ajattelun yhdistää helposti siihen, että taustalla olisi halu myydä koko hoito yksityiselle taholle, mutta rehellisyyden nimissä Vesihuoltoliikelaitoksen voisi myydä ilman osakeyhtiöksi muuttamistakin, jos valtuusto niin päättäisi. Tosin, tällaisiin myymishaluihin en ole törmännyt vaikka toisaalta se on niin typerä ajatus, etten ihmettelisi jossain sitä pohdittavan.
Osakeyhtiöksi muuttaminen kuitenkin tekisi sen, että moni nyt avoin ja julkinen Vesihuoltoliikelaitoksen asia muuttuisi salassapidettäväksi osakeyhtiölain turvin. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että valtuusto saisi tietää yhtiön tilinpäätöksestä vain pinnallisesti eikä kaupungin tarkastuslautakunta enää valvoisi sen taloutta ja toimintaa. Se toisin sanoen luisuisi pois valtuuston hallinnasta, jolloin tietysti olisi paljon yksinkertaisempaa todeta sen taloudesta ja tilanteesta mitä hyvänsä, tukien mitä hyvänsä ideologista päämäärää.
Julkisesta tilinpäätöksestä kun voi huomata, että korona-aikaan kotitalouksien vedenkulutus kasvoi selvästi, mikä kasvatti merkittävästi Vesihuoltoliikelaitoksen tulosta. Tällaisen odottamattoman ja positiivisen tiedon valossa aina kuulostaa kovin merkilliseltä, että taloudellinen tilanne onkin huono. Kuinka huono lienee olisi ollut ilman koronan aihettamaa vedenkulutuksen kasvua? Osakeyhtiön tilinpäätöksen julkisesta osasta tällaista ei niin vain selvitetä.
Se on kyllä täysin totta, että Vesihuoltoliikelaitoksen investointeihin pitää löytyä varoja. Korjausvelkaa on päästävä hoitamaan ja varmuuteen on panostettava. Nämä varat löytyy ensisijaisesti kaupungille tuloutettavasta osasta, sillä miksi vesitaksojen pitäisi nousta, jotta kaupunki saisi pitää raha-automaattinsa?
No, eiköhän siihen löydy taas joukko värikkäitä selityksiä.