Sosiaaliturvan kulut kolminkertaiset terveydenhuoltoon nähden

Ihmettelen edelleen, miten sosiaalipalvelut jää terveydenhuollon varjoon keskusteluissa ja uutisissa. Luulisi, että jokaista kiinnostaa vähintäänkin raha ja säästöt. Vuonna 2019 terveydenhuollon menot olivat 22 miljardia eli 3983€ per asukas. Sosiaaliturvan kustannukset kokonaisuudessaan olivat taas yli kolminkertaiset; 72,1 miljardia euroa eli 13 052€ per asukas. Mielenkiintoista, on että yleisesti hallintoa syytetään lisääntyneistä kuluista, mutta ainakin sosiaaliturvan puolelta tarkasteltuna, vaikka menot ovat voimakkaasti kasvaneet vuodesta 1995, ja ovat pian jo kaksinkertaistuneet, niin hallinnon kulut ovat pysyneet samana. Sosiaaliturvaan kuuluu toki muutakin, kuin ainoastaan terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut, mutta juuri toimivilla sosiaalipalveluilla on myös iso merkitys siihen, miten paljon erilaisia tukia hyödynnetään.

Maalaisjärjellä ajateltuna, huomiota tulisikin kiinnittää ennen kaikkea sosiaaliturvaan ja siihen, miten kulujen kasvua hillitään. Väestö ikääntyy ja se lisää kuluja ja tähän emme voi vaikuttaa hyvinvointialueilla, mutta hyvällä palveluiden yhteensovittamisella vähennämme sosiaaliturvan sekä terveydenhuollon kustannusten kasvua. Yhä useampi nuori kärsii esimerkiksi mielenterveyden haasteista ja jää opiskelujen tai työelämän ulkopuolelle. Laadukkaalla ennaltaehkäisevällä työllä ja sosiaalipalveluista oikea-aikaisesti kohdistetulla avulla ja ohjauksella lisäämme esimerkiksi työllisyyttä, vähennämme syrjäytymistä ja vahvistamme ihmisten osallisuutta yhteiskunnassa. Jos näillä toimenpiteillä saataisiin aikaan esimerkiksi prosentin säästö sosiaaliturvasta tulevina vuosina, on se isompi summa, kuin prosentin säästö ainoastaan terveydenhuollon kuluista. Järkevämpää onkin tarkastella kokonaisuutta ja pyrkiä saamaan muutosta siihen. On välttämätöntä, että painopiste saadaan ennaltaehkäisyyn.

Mielenkiintoista on myös se, että koronaepidemian aikana on keskitytty siihen, miten terveydenhuollon kantokyky kestää. Pohdintaa ei ole aiheuttanut sosiaalipalveluiden kantokyky. Sosiaalipalvelut ja esimerkiksi lastensuojelu on ollut kriisissä jo ennen koronaepidemiaa. Koronaepidemian johdosta lasten, nuorten ja perheiden haasteet, lähisuhdeväkivalta, päihde- ja mielenterveysongelmat, työttömyys ja monet muut haasteet ovat lisääntyneet. Tämän lisäksi kamppaillaan mistä ja miten saataisiin rekrytoitua työntekijöitä ja miten jo olemassa olevat jaksavat kasautuvan työn alla. Resursseja, kuten ennaltaehkäiseviä palveluita tai lisähenkilöstöä ei kuitenkaan ole osoitettu näiden haasteiden torjumiseen.

On muistettava, että koti ei ole kaikille turvallinen paikka. Monien lasten ja nuorten huonontunut vointi ja perheiden haastavat tilanteet ovat lisänneet ja tulevat lisäämään palveluiden tarvetta sekä sijoituksia kodin ulkopuolelle. Ihmisten arkea tukevia palveluita tarvitaan enemmän ja myös sosiaaliturvan tukia. Sosiaalialalla koronan aiheuttamaa "hoitovelkaa" tullaan hoitamaan vielä ylisukupolvisesti- pitkään senkin jälkeen, kun terveydenhuollon puolella on saatu jonot purettua. Tätä näkemystä tukee esimerkiksi nopea katsaus 90-luvun lapsiin ja laman vaikutuksesta heihin. Mielenkiintoista onkin seurata, milloin tähän asiaan herätään. Toivottavasti viimeistään aluevaltuustoissa.

Vaalipaneeleissa ja uutisissa keskitytään kuitenkin siihen, miten terveydenhuoltoa järjestettäisiin uudelleen, jotta saataisiin vaikuttavuutta ja säästöä. Mietitään, että miten ja missä päästään lääkäriin tulevaisuudessa. Samalla pohditaan, että sosiaalialan henkilöstön työnkuvaa laajennetaan ja esimerkiksi lastensuojelun työntekijät voivat tulevaisuudessa jakaa yhdessä koko hyvinvointialueen kuormitusta, tai mitä jos kuraattorit osallistuisivat myös palvelutarpeen arviointeihin ja ennaltaehkäisevästä työstä tulisikin korjaavaa työtä. Ajatus näiden ideoiden taustalla on kaunis, mutta ei ihan loppuun asti mietitty. Ennaltaehkäisystä ei voida nipistää, vaan sinne on panostettava. Resursseja ei voida repiä olemassa olevien työntekijöiden selkänahoista, vaan olemassa olevista työntekijöistä on pidettävä huolta ja uusia on saatava.

Kuraattorien työn leikkaamisen sijaan meidän tulisi lisätä kouluihin esimerkiksi psykiatrisia sairaanhoitajia turvaamaan lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuutta. Lastensuojelun työntekijöiden työn lisäämisen sijaan, meidän on lisättävä henkilöstöä aikuisten, lasten ja perheiden matalan kynnyksen palveluihin ja kehitettävä palveluita jatkuvasti tarpeita vastaaviksi. Meidän on tiivistettävä yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa ja osattava hyödyntää heidän erityisosaamistaan. Sen sijaan, että mietimme miten ja missä lääkärille pääsee, meidän tulisi miettiä, miten saadaan sosiaalialan ammattilainen osaksi hoitopolkua ja pohtimaan esimerkiksi äkillisesti sairastuneen nuoren tilannetta kokonaisvaltaisesti. Sosiaalialan ammattilainen voisi myöntää nuorta tukevat palvelut lääkärikäynnin yhteydessä ja auttaa täyttämään yhdessä vaikkapa sairauspäivärahahakemuksen.

Lähteet: