Mäkinen: Rehellisestikö vielä odotatte sumutuksen purevan
Taustaa: Lähetetty Forssan Lehteen 2.5. Taustalla kokoomuslaisen sivistys- ja tulevaisuuslautakunnan varapuheenjohtajan esitys, että Talsoilan koulun sulkemisen suhteen pitää saada lisää selvityksiä. Kurssin muutos on häneltä melkoinen, mikä on kommentin kirvoittanut myös Tapio Virtaselta, ja jota tässä omalta osaltani jatkan laajemmalle kuroittaen.
Kaupungin talouden vakuuteltiin kestävän Monikyläinvestoinnin hyvin, mutta heti kun päätös saatiin tehtyä, alkoi säästöjen etsiminen. Mikään ei sinällään ole äkisti muuttunut ja herääkin kysymys johdettiinko valtuustoa harhaan talouden kestokyvyn suhteen vai onko näissä tärkeissä ja välttämättömissä säästöissä kyse jostain muusta?
Keskustelussa Talsoilan kohtalosta on taloudelliset syyt kulkeneet kaiken aikaa mukana, mutta niiden rinnalle on nostettu vuoroin muita verukkeita. Syntyvyyden lasku kyllä tiedettiin kun Monikylästä päätettiin, mutta nyt siitä on puhuttu kuin uutena ilmiönä, joka tosin osoittautui odotettua paremmaksi. Koulurakennuksen kunnon tiedettiin olevan huono, kunnes sekin selvityksessä paljastui odotettua paremmaksi. Pedagogisten syiden myötä selvisi, että Monikylän sisällölliset suunnitelmat ovat kesken, eikä kenelläkään ole oikeastaan mitään käsitystä, mitä uusien seinien sisällä lopulta tehdään ja miten. Tämä tiedolla johtamisen riemuvoitto tekee todella vaikeaksi luottaa, että lopputuloksesta tulee hyvä, eikä mitään mutta ole annettu, kuin vakuuttelut, että hyvä tulee.
Näytelmä sai uuden käänteen, kun Sitlan varapuheenjohtaja halusi koko lautakunnan kannattamana aiemmin turhina pitämiään lisäselvityksiä ja pidensi päätöksentekoa. Lotta Saarenmaa on valtuustossa asti suhtautunut kouluverkon uusimiseen ylpeydellä ja siitä kunniaa ottaen osoittaen ylimielisyyttä kaikkia kohtaan, jotka kritiikkiä ovat esittäneet. Kritiikki on hänestä ollut mm. muutosvastarintaa, uuden pelkoa, tietämättömyyttä ja mörrimöykkyjä.
Kokoomuksen leiristä saa jatkuvasti kuunnella, ettei menneitä pitäisi kaivella ja muistella vaan katsoa rohkeasti eteenpäin. Kuitenkin vain taakse jätettyjä jälkiä tarkastelemalla voi arvioida miten kenenkin vaalien alla tekemät lupaukset mistäkin mahtavat konkretisoitua. En ihmettele yhtään, että se on juuri Kokoomus, joka ei halua näitä jälkiä kenenkään katsovan.
Jottei menisi pelkästään Kokoomuksen kritisoimiseksi, niin olisi suotavaa katsella näitä jälkiä laajemminkin. Neljän yksikön yhdistäminen yhdeksi Monikyläksi on lähtenyt koko kouluverkon myllääväälle laukalle, jossa on sivuutettu sellainenkin pikkuasia, että soveltuuko Kehräämö päivähoito- ja esiopetuspaikaksi ylipäätään? Tilat ovat hankalat eikä edes piha-alueita lapsille ole, mutta jos ne tilat voidaan muokata sopivaksi, miksei muita olemassa olevia tiloja, kuten Talsoilan koulua voi muokata vastaamaan nykyisiä tarpeita? Toisekseen, näkeekö kukaan ammattikoulua lukion takaa? Näinkö on, että ammattikoulun tilat ja oppimisympäristöt on kunnossa, vai onko seuraavaksi edessä sen seinien uudistaminen? Myös toisen asteen koulutus kun on perin tärkeää, jos alueen veto- ja pitovoimaan tahdotaan panostaa sen sijaan että käytettäisi näitä sanoja vain minkäkin ällin puolustamiseksi.
Kouluverkon suhteen on kuitenkin haukattu aivan liian iso pala hosumisella hotkittavaksi, eikä malttia näy horisontissa vaikka vaalien alla voi muuta uskotella.