Mäkinen: Neutraalisuuden harhasta
Taustaa: Lähetetty Forssan Lehteen 23.4.2021. Ajatuksena herättää keskustelua siitä, ettei kukaan ole arvojensa ja asenteidensa yläpuolella.
Oppivelvollisuuden pidentäminen oli Vasemmistoliiton ajama asia ja siten minun lie pitäisi sitä kovasti ylistää. Sitä en kuitenkaan tee. Minusta se on hyvä asia, iso askel oikeaan suuntaan, mutta vain askel. Eittämättä se madaltaa monien kynnystä lähteä opiskelemaan ja se tarjoaa keinoa puuttua syrjäytymiseen, mutta jos ei resurssit nykyäänkään riitä, ei keinovalikoiman laajennus ihmeitä tee, vaikka jossain tapauksissa se voi auttaakin.
Kokonaan toinen juttu on se, että kohtuullisen monta kertaa on jo kuultu kaupungin korkeimmilta palleilta kuinka oppivelvollisuuden pidentäminen käy raskaasti Forssan talouden päälle. Vaikka valtiolta tulee rahoitusta uuden velvoitteen myötä, ei se raha kuulemma millään riitä korvaamaan edes niitä tietokoneiden tai tablettien hankkimista. Ei varmaan riitäkään, mutta herättää se sellaisen kysymyksen, että miksi sen pitäisi riitääkään? Jos kyse on maksuttoman oppimateriaalin tarjoamisesta ja me Forssassa päätetään, että oppimateriaalin lisäksi hankitaan tabletit, niin onko se oikeastaan valtion vika, ettei raha siihen ylimääräiseen riitä? Pidän tietysti erittäin hyvänä, että jo lähtökohtaisesti Forssa opiskelijoita tällä tavalla tukee. Kritiikki ei vaan osu maaliin.
Yhtäältä oppivelvollisuuden lisäksi negatiivisesti suhtaudutaan siihenkin, että valtiolta on nyt tullut enemmän rahaa kuin aiemmin. Toista oli silloin, kun Kikyn myötä kunnilta leikattiin valtionosuuksia puhtaasti laskelmallisesti. Verouudistuksen aiheuttama sotku ei haitannut sen enempää, vaikka verot tilitettiin kunnille pahasti myöhässä ja miljardi oli jonkin aikaa hävinnyt kirjanpidosta johonkin. Näistä ei purnattu oikeastaan yhtään. Kuten ei siitäkään, että nykyinen hallitus ensitöikseen kompensoi tilannetta.
Asenteellisuutta aisti myös kaupungin kouluverkkoa koskevassa kummallisessa tiedotustilaisuudessa. Sen lisäksi että siitä paistoi raskas Kokoomuslainen kädenjälki, sen pohjavire oli sama kuin päättäjillä televisiossa kertoessaan miksi ovat mitäkin päättäneet. Ehkä sillä aidosti haettiin avoimuutta ja keskusteluyhteyttä kuntalaisiin. Ehkä se jonkun mielestä aidosti onnistui hyvinkin. Mene ja tiedä, mutta minä en vakuuttunut kuin korkeintaan teennäisyydestä. Johan kaupungin kysymys- ja vastaus palstalla on asioita selitetty pitkään. Vanha totuus tuskin mihinkään on muuttunut, että mitä epämääräisempi asia, sen enemmän selittelyä.
Viranhaltija on jotenkin olevinaan politiikan yläpuolella. Tekee vain työnsä virkavastuulla, vannoo puolueettomuuttaan, mutta useimmiten silti omaa poliittisen taustan yhteyksineen. Pistää miettimään, josko näitä taustoja olisi syytä vähän laajemminkin avata, sillä ihan samantekeviä ne eivät tunnu olevan. Asia on tärkeä siksikin, että ei ole oikeastaan kovinkaan selvää johtaako kaupunkia valitut päättäjät vai viranhaltijat ja millaiseen ideologiaan nojaten sitä johdetaan
Kukaan ei ole neutraali, mutta se kertoo ihmisestä myöntääkö hän sen vai ei.