Mäkinen: Kiitoksia ja änkyröintiä
Ensiksi kiitokset kaupunginhallitukselle erittäin hyvästä päätöksestä Talsoilan koulun osalta. Pieni lisäaika rauhoittaa ja suo tarpeellista perspektiiviä. Näin Akvarelli on mahdollista saadaan hallitusti toimimaan ilman ylimääräisiä paineita. Toivottavasti päätös pitää myös valtuustossa.
Tilapalveluiden suhteen tosin on änkyröitävää.
Nyt on tarkoitus siirtää TE-toimisto ym. Virastotalosta Torikeskukseen. Karsastan tällaista - jälleen kiireessä ajettavaa esitystä, jossa lähtökohtana tuntuu olevan vain muutto ja nimenomaan näihin tiloihin. Muita tiloja ei ole löytynyt, joskaan niitä ei juuri ole edes etsitty, eikä ole tehty edes varteenotettavaa selvitystä, millaisia saneerauksia olisi vanhoihin tiloihin tehtävä, jotta ne täyttäisivät tarkoituksensa tulevaisuudessa. Tästä nimenomaan on kyse: tarkoituksen täyttymisestä, eikä se tarkoitus voi lähtökohdiltaan olla vain uudet tilat.
Kyse on siitä, että nämä palvelut halutaan säilyttää Forssassa, kun järjestämisvastuu ja edellytykset muuttuvat. Miten niin säilyttää? Näiden palvelut on siirtyneet muualle jo aikaa sitten, eikä Forssalle ole jäänyt kuin haara- tai satelliittikonttori. Tulevaisuudessa tilojen tarve tulee väistämättä vähenemään, jolloin ensisijaisesti pitäisi miettiä sellaisia yhteisiä tiloja, joissa eri päivinä päivystää eri toimiston viranomainen. Jokainen puulaaki ei omia tilojaan tarvitse, kun ne suurimman osan ajasta seisovat ovet säpissä. Unohtuiko etätyö johonkin, vaikka siinäkin haluttiin olla edelläkävijä?
Forssan keskustaan ei ole 30 vuoteen rakennettu myymälätiloja (ellei Torin tiilirakennusta lasketa). Se kertoo paljon keskusta-alueen elävöittämis- ja kehittämisinnosta. Mitä Torikeskukseen tulee, niin sen sisäkäytävällä olisi oivallinen paikka pienelle päivittäistavarakaupalle, joka palvelisi niin keskustan asukkaita kuin hotellin asiakkaita, jotka muutoin asioivat marketeissa. Tällainen kauppa toisi myös asiakasvirtoja, joka kasvattaisi ympäröivien tilojen kysyntää ja elävöittäisi koko keskustaa, toisin kuin virastot.
Ei auttaisi putkinäköisesti kuvitella, että nettikauppa jyrää kaikki kivijalkamyymälät. Palveluita tarjoavat yritykset, kuten ravintolat, käytännössä kaikki kauneudenhoitoalanyritykset ja erikoisliikkeet ja -palveluita tarjoavat yritykset, jotka eivät vain myy samaa bulkkitavaraa, minkä netistä saa halvemmalla, tarvitsevat liiketiloja jatkossakin. Menee vielä tovi, ennen kuin hiukset voi etänä leikata.
Kaupungin pitäisi toimia rajapintana ja tarjota tiekartta punaisena lankana yrittäjille ja vuokranantajille, jotta olisi yhteinen käsitys, millaiset yritykset minkäkinlaisia tiloja tarvitsevat. Auttaa näitä löytämään toisensa. Tämän konkretisoitumiseen soisin panostettavan isosti sen sijaan, että vuokrataan tällaisiin tarpeisiin vastaavia tiloja kaupungin käyttöön, kun tyhjiä tiloja on jo nyt liikaa.
Kun palveluita ja niiden saatavuutta aletaan miettiä, ei ensimmäisenä pitäisi aloittaa seinistä vaan sisällöstä. Luulisi, että tämä olisi jo opittu.