Karavaaniparkki Mäkilammille

16.07.2021

Kun Forssan yhdyskuntalautakunta oli tullut siihen tulokseen, että matkailuautoparkkia ei sitä esittäneen aloitteen mukaisesti tehdä Mäkilammille vaan Prisman pihalle, heräsi somessa keskustelu.

Varsin pian nousi esiin, että alueen asukkailta ei ole asiaa kysytty lainkaan - joten minäpä sitten kysyin. Kysely tavoitti 38 vastaajaa reilussa viikossa ja näin siihen vastattiin:

Vaihtoehdot olivat 1: "Ehdottomasti" ja 5: "Ei missään tapauksessa"

Kysymykseen käyttääkö vastaajat Mäkilammin palveluita tai asuvatko seudulla vastattiin näin:

Suurin osa vastauksista kannatti matkailuautoparkkia Mäkilammille ja ilmoitti asuvansa alueella tai käyttävänsä sitä. Yhteyttä ei kuitenkaan voi pitävästi osoittaa, mutta se antaa jotain viitettä, että asukkaat eivät ainakaan yksitahoisesti asiaan suhtaudu.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Katotaanpa lähemmin.

Aloitteen tausta

Aloitteen esitti Mika Penttilä (kok) ja sen oli allekirjoittanut Kokoomuksen valtuustoryhmä. Lyhyen aloitteen ensimmäinen kappale alkaa näin:

"Kuluvan kesän aikana kotimaanmatkailu on lisääntynyt tilastojen mukaan merkittävästi. Forssan on tästä suuntauksesta otettava oma osansa ja yksi keino siihen olisi saada karavaanarit pysähtymään seudulle. Monet kaupungit ovatkin perustaneet varsin vaatimattomilla palveluilla erikseen karavaanariparkkeja."

Aloite on tehty 17.8.2020, minkä jälkeen väkevämmät koronarajoitteet vasta tulivat. Sen ajoitus silloisessa epidemiatilanteessa ja sen odotetussa kehityksessä oli jo itsessään sangen optimistinen, mutta oman mausteensa se sai Penttilän mainostaessa samoihin aikoihin Facebookissa Best-Caravan Oy:n vuoden 2021 Road Show -tapahtumaa saatesanoin: "Hieno kiertue pysähtyy Forssaan, saataiskohan karavaanariparkki jo tähän tapahtumaan "

Best-Caravan Oy on matkailu- ja retkiautoja ja matkailuvaunuja vuokraava ja myyvä yritys, jonka järjestämä mainittu RoadShow oli markkinointikiertue, jossa tätä kalustoa esitellään. Kyse ei siis ainakaan tässä yhteydessä ole matkailijoista, vaan yksinkertaisesti paikasta, johon yritys voisi (maksutta) mennä kalustoaan kuluttajille esittelemään.

Käsittely toimielimissä

Aloite eteni normaalisti valmisteluun. Vaikka tavoitteena oli saada karavaanariparkki toteutumaan jo vuonna 2020, se käsiteltiin yhdyskuntalautakunnassa vasta 30.6.2021. Päätöksessään lautakunta katsoi, että Mäkilammin parkkipaikka on liian ahdas etenkin sesonkiaikaan ja hyväksyi esityksessä olleen vaihtoehdon: "Selvitetyistä kohteista potentiaalisimmaksi valikoitui Loimijoen ranta-alue Prisma-keskuksen kohdalla. Ranta-alueelle pystyisi sijoittamaan nopealla aikataulullakin noin 10 matkailuauton alhaisen palvelutason matkaparkin varsin pienillä perustamistoimenpiteillä. - - Matkaparkki olisi käytössä ainoastaan kesäisin erikseen märiteltyinä kuukausina ja pisin majoittumisaika olisi 48 tuntia."

Tästä päätöksestä heräsi somekeskustelu, jonka tiimoilta kysyin asiaa kuntalaisilta itseltään.

Vastaukset puolesta ja vastaan

Kuten arvata saattaa, mielipiteet jakautuivat puolustamaan ajatusta ja vastustamaan sitä.

Puolustavissa kommenteissa korostuu paitsi Forssan vetovoiman lisääminen ja myös taloudelliset hyödyt. Mikä kuitenkin ehkä oleellisinta, niissä korostuu näkemys, että Vieremä tarvitsisi myös jotain, mikä väkeä vetää. Tarkemmin katsoen Vieremässä ei ole Mäkilammin lisäksi juuri muuta muualta elinvoimaa alueelle tuovaa asiaa, paitsi tietysti koulu, jonka tarkastelu jääköön parempaan yhteyteen. Ohessa valikoima vastauksista:

  • Koen, että matkailuautoparkki toisi Vieremän asuinalueelle nostetta. Myös sijainti varmasti kiinnostaisi matkailuautoja pysähtymään Forssaan ja tuomaan euroja forssalaisille yrityksille.

  • Matkailuautoparkki elävöittäisi aluetta ja onnistuessaan loisi painetta edelleen kehittää aluetta jossa jo valmiiksi erinomaiset ulkoilu, liikunta ja virkistäytymismahdollisuudet.

  • Alueella vierailee nyt jo melko paljon asuntoautoilijoita, niin miksei tehtäisi aluetta entistä houkuttelevammaksi

  • Saataisi matkailijoita seudulle. Varmasti käyttäisivät myös keskustan palveluja.

  • Positiivista Forssakuvaa maailmalle, tilanteessa jossa kotimaanmatkailu vain lisääntyy.

  • Siellä on hyvin tilaa ja kauniit maisemat. Kuka haluaa yöpyä jossain prisman parkkipaikalla 🤦‍♀️

  • Parkista voisi olla apua isojen tapahtumien yöpymisongelmiin (Picknik, Holjat, isot ravit yms.)

  • Koska se on oiva camping alue

  • Vieremä virkeäksi! Positiivista nostetta Vieremälle!

  • Forssassa ei ole tälläistä mahdollisuutta, plus sijainti olisi erinomainen ranta yms lähellä ja keidas ja abc ihan vieressä.

Vastustavissa kommenteissa sen sijaan korostuu huoli alueen rauhallisuudesta sekä kuinka matkailuautoparkki vaikuttaisi paitsi luontoon myös alueen käyttöön paikallisesta näkökulmasta. Osassa vastauksia korostuu pessimistinen suhtautuminen siihen, että kaikki sujuisi hyvin:

  • Karavaanialue tuo myös negatiivisia vaikutuksia seudulle ja etenkin sen naapurustolle. Haitat ylittävät hyödyt.

  • Asun itse vieremässä ja haluaisin pitää sen alueen rauhallisena

  • Hyvää ulkoilupaikkaa ei pidä saastuttaa sakilla joka käyttäyy kuin omistaisi koko alueen. Tiedän kokemuksesta, että tästä syntyy vaan harmia. Nimimerkillä, entinen karavaanari

  • Forssan lähialueella ei vastaavia "virkistyspaikkoja" ole, älkää pilatko mäkilammia, eiköhän tuollaisen parkin voi rakentaa muuallekkin.

  • Karavaanarit kannattaa pitää etäällä muista ulkoilijoista, turhaa riitaahan siitä muutoin syntyy.

Osa vastustavissa näkemyksistä puolestaan pohjaa huoliin kustannus- ja vastuukysymyksistä:

  • Onko riittävää käyttöastetta ympäri vuoden? Versus kustannukset.

  • Jos parkki tehdään, sillä on joku hinta ja joku suunniteltu rahoitus esim. 10 v., joten mitkä ovat aloituskustannukset, käyttökustannukset, vuosikustannukset, kokonaiskustannukset?

  • Negatiiviset puolet tulee kartoittaa ( alueen melu, roskaaminen yms.) Kustannukset selvitettävä, kuka järjestää sähkön, veden, ehkä vartioinnin, siivouksen, jätehuollon, mitä muuta? Kenellä olisi vastuu alueen turvallisuudesta ja yleensä alueesta.

  • Toivottavasti ei kaupungin rahoittamaan!

Lopputulema

Matkailuautoparkilla - tai karavaanariparkilla - olisi sijaa Forssassa yleensä ja alueena Mäkilammi tarjoaisi sille hyvät puitteet. Ongelma kuitenkin on tilassa, joka eittämättä käy ahtaaksi sesonkiaikaan ja näin hankaloittaa paikallisten alueen käyttöä. Toisekseen parkki aiheuttaisi väistämättä kasvavaa liikennettä yksittyistielle, joka kaupungin pitäisi kompensoida jollain tavalla. Miten se oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti tehtäisiin niin, että kaikkia yksityisteitä kohdellaan samalla tavalla, aiheuttaa omat ongelmansa, johon yhdyskuntalautakunna tehty esitys ei edes pureudu. Lisäksi varsin tärkeä kysymys on vastuun kantamisessa. Riittääkö pelkät roskikset ja ohjeet majoittautumisen pituudesta ja alueen käytön suhteen, vai vaatisiko niiden noudattamisen vahtiminen resursseja? Näihin kysymyksiin ei myöskään ole haettu vastauksia.

Mainittakoon, että asiaa on valmisteltu optimistisesti painottuen, että ongelmia ei huomattavasti tule ja että ihmiset osaavat käyttäytyä aina vastuullisesti ja hyvin. Sama koskee majoittautumista myös Prisman äärelle.

Asukkaiden ja kuntalaisten huolet alueen käyttömahdollisuuksista ja käytön aiheuttamista haitoista on otettava vakavasti. Matkailuautoparkin mahdollisesti tuomat oletetut hyödyt eivät myöskään kaikilta osin ole realistisia. Voidaan kysyä, kuinka paljon korkeintaan kahdeksi vuorokaudeksi alueelle majouttuva matkailuautoilija alueelle rahaa tuo, mitkä palvelut siitä hyötyy ja kuinka paljon se parantaa Forssan tunnettavuutta tai mainetta. Varmasti parkilla olisi positiivinen vaikutus, mutta etenkin parkin pieni kapasiteetti huomioiden, onko vaikutus lopulta edes huomattava tai mitattava? Alueen lähistöllä asuvien ja aluetta käyttävien kuntalaisten tarpeet tulee asettaa etusijalle, etenkin jos aluetta on tarkoitus kehittää jotenkin. Näin ajatellen on todettava, että esimerkiksi toiminta ilman selkeää vastuunjakoa ja pelkkien liikennemerkkien ohjaamana ei ota likimainkaan riittävästi huomioon asukkaiden ja kuntalaisten huolia.

Henkilökohtaisesti en ainakaan lähde puolustamaan alkuperäistä aloitetta ilman paljon kattavampia lisäselvityksiä.

Mutta toisaalta...

Aloite kyllä nosti esiin sen, että Vieremän aluetta tulisi myös kehittää, eikä karavaanialue ole huono ajatus. Lähtökohtaisesti kuitenkin olisi selkeämpää ja tarkoituksenmukaisempaa, että sen kehityksestä ja ylläpidosta vastaisi yksityinen taho. Tällöin vastuiden jakaminen olisi selkeää, kuten myös se, että toiminta keskittyisi yksityisen hallinnoimaan alueeseen. Näin vältyttäisi osin ristiriidoilta yleisien alueiden käytön suhteen ja olisi selvästi olemassa osapuolet, joiden kesken ristiriidat voisi ratkaista. Yksityisen toimijan myötä alueen käyttöä olisi mahdollisuus valvoa niin ettei se aiheuta haittaa alueen asukkaille saati aluetta käyttäville kuntalaisille.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita