Hämeen eduskuntavaalien ehdokaslista on valmis!

03.02.2023

Hämeen Vasemmistoliiton ehdokaslista tuli valmiiksi, kun yhdistyksen hallitus asetti eduskuntavaaliehdokkaaksi taksin- ja linja-autonkuljettaja, lähihoitaja Katri Marttilan Lopelta.

Hämeen Vasemmistoliitto kampanjoi reilumman Hämeen puolesta ja vaatii panostuksia ihmisten hyvinvointiin, esimerkiksi päihde- ja mielenterveyspalveluita kehittämällä sekä koulutuksen tasa-arvoa vahvistamalla. "Sote-alan työvoimapulaan tarvitaan pikaisia ratkaisuja ja erityisesti nuorten hyvinvointiin on satsattava. Hämeessä on tehtävä tehostetusti konkreettista, monialaista yhteistyötä nuorten päihdeongelmien kitkemiseksi", linjaa Hämeen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Juha Hiltunen.

Hämeen elinvoiman vahvistamiseksi on parannettava alueen olemassa olevia raide- ja tieyhteyksiä. Myös edelläkävijyyteen bio- ja kiertotaloudessa Hämeen vaalipiirin alueella tulee panostaa. Samoin kulttuurin ja tapahtumatuotantoalan toimintaedellytykset on turvattava. Maailman ensimmäisen tiedekansallispuiston perustamista Evolle tulee edistää. Tiedekansallispuisto vaikuttaisi myönteisesti alueiden elinvoimaan sekä luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonsuojeluun.

Hämeen Vasemmistoliitto pitää tärkeänä, että julkisen talouden tasapainotus tehdään reilulla ja inhimillisellä tavalla ilman leikkauksia heikommassa asemassa olevien sosiaaliturvaan tai palveluihin. Talous tasapainotetaan vahvistamalla rahoituspohjaa sekä oikeudenmukaistamalla verotusta.Hämeen Vasemmistoliiton kampanja on jo hyvässä vauhdissa ja ensi kevään eduskuntavaaleissa tavoitteena on merkittävä kannatuksen nousu. "Ehdokasjoukkomme on monipuolinen ja kampanja on hyvässä vauhdissa. Tavoittelemme kahta kansanedustajan paikkaa", sanoo puheenjohtaja Juha Hiltunen.

  • sairaanhoitaja Sari Auvinen, Hausjärvi
  • varhaiskasvatuksen opettaja Pirkko Juurus, Hämeenlinna
  • teknisen toimen sihteeri, pääluottamusmies Tarja Kirkkola-Helenius, Jokioinen
  • veroasiantuntija Jussi Kulonen, Janakkala
  • proviisori Anna Kaisa Kupiainen, Lahti
  • kuvataiteilija, oikeusmuotoilija Elisa Lientola, Lahti
  • lähihoitaja Katri Marttila, Loppi
  • kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen, Riihimäki
  • erikoislääkäri Harri Pikkarainen, Lahti
  • trukinkuljettaja, ammattiosaston puheenjohtaja Nina Päivärinta, Lahti
  • opiskelija Oskari Päätalo, Lahti
  • opiskelija Aapo Reima, Hämeenlinna
  • luontoyrittäjä Hannu Siivonen, Asikkala
  • sosiaalityöntekijä (VTM), sosionomi (AMK) Satu Viksten, Tammela

Hämeen Vasemmistoliiton vaaliohjelma on luettavissa piirin nettisivuilla: https://hame.vasemmisto.fi/eduskuntavaalit

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita